Nyt onkin sitten Viestinnän vallassa-kirja korkattu ja aamun parin tunnin lukemisella pääsin jo lukuun 3. Tämä kirja on ainakin tähän mennessä ollut paljon helppotajuisempi ja järkevämmän oloinen. Tietysti tunnelmat saattaa muuttua kirjan edetessä... Pian onneksi onkin viikonloppu, jolloin ehtii lukea paljonkin, kun kalenteri on tyhjää täynnä. Vihdoinkin! Tietysti viikonlopusta menee aikaa ihan vaan rentoutumiseen, mutta pitää sitä muutamia tunteja päivässä ehtiä lukeakin. Ja jos lukeminen sujuu yhtä helposti kuin tänään, sen ei pitäisi tuottaa ongelmia. Olen vähän miettinyt, että jos kuitenkin lukisin kirjat vielä kertaalleen, enemmän ajatuksella, läpi ja vasta kolmannella lukukerralla alkaisin tehdä tiivistelmiä. Jotenkin tuntuu tyhmältä ruveta jo seuraavalla kerralla tiivistämään, kun en tunne sisäistäneeni varsinkaan Katseen voiman keskeistä sanomaa. Onneksi kesäkuuhun on hyvin aikaa, joten ehdin lukea kirjat vaikka kuinka monta kertaa läpi ja tiivistellä niitä vaikka pariin lauseeseen. ;)